Menemme viettämään joulua vanhempiemme luokse Valkeakoskelle, joten blogi on määrittelemättömän pitkän ajan joulutauolla. Jouluna tuntuu olevan niin paljon muutakin tekemistä, ettei kirjoittamiselle oikein löydy aikaa.
Palataan joulun jälkeen toivottavasti myös jouluisten valokuvien kanssa.
Rauhallista ja rentouttavaa joulua sekä hauskaa uutta vuotta kaikille!
Eilinen aamu Liljan kanssa oli täydellinen. Tämänpäiväinen sen sijaan oli suoraan helvetistä. Siitä sainkin idean kertoa Liljan kahdesta puolesta, jotka vuorottelevat hyvin selkeästi varsinkin aamuisin.
Eilen heräsin rappukäytävän remontista aiheutuviin ääniin ja olin menettää hermoni heti aamusta. Lilja onnistui kuitenkin muuttamaan mieleni hyväksi. Neiti tuli heti herättyäni hurisemaan vatsani päälle ja leipomaan vieressäni nukkuvaa isoa nallea, johon Liljalla saattaa olla pienoinen pakkomielle. Nallen painelun jälkeen Lilja asettui vatsalleni nukkumaan pienelle kerälle. Rakennusmiehet menivät jossain vaiheessa pitämään ilmeisesti vähän pitkäksi venähtänyttä taukoa tai tekivät muuten hiljaista työtä kaiken poraamisen jälkeen, jolloin sain uudelleen unen päästä kiinni.
Heräsin parin tunnin kuluttua uudelleen huomattavasti virkeämpänä ja paremmalla tuulella. Minulla on tapana huudella Liljaa aamuisin, ja huutelin sitten jälleen. Kuulin tutun innostuneen kurinan yllätyksekseni peittoni alta ja huomasin, että Lilja olikin asettunut aivan viereeni peiton alle nukkumaan. Lilja nukkuu todella harvoin peiton alla tai ylipäätään sängyssä, mutta Leevin kuoleman jälkeen neiti on alkanut viihtyä vieressäni enemmän.
Tällainen söpöläinen löytyi peiton alta. Kuva on kännykkäkameralaatua, mutta se ei yhtään vähennä Liljan suloisuutta.
Kaikesta ihanuudestaan huolimatta Lilja osaa olla välillä todellinen kauhukakara. Tänä aamuna sainkin sitten oikein kunnon annoksen tätä oikuttelevaa ja itsepäistä prinsessaa. Valitettavasti en onnistunut vimmoissani nappaamaan tilanteesta mitään järkevää kuvaa, mutta sanat ehkä riittävät kuvaamaan tapahtumia.
Heräsin ensimmäisen kerran kahdeksan aikoihin aamulla siihen, että Lilja tapansa mukaan yrittää herättää minut hyökkäilemällä varpaisiini. Normaalisti herään kymmenen maissa, joten tässä vaiheessa kaksi ylimääräistä unituntia houkuttelivat huomattavasti enemmän kuin nouseminen. Komensin vihaisesti Liljaa lopettamaan ja siirsin kissan lattialle. Saman tien kun sain pääni tyynyyn, neiti oli taas tunkemassa tassuaan peiton alle. Tätä jatkui kolme kertaa, kunnes hermostuin, hain suihkupullon keittiöstä ja tehostin käskyäni vesisuihkulla.
Tällä keinolla sain nukkua noin puoli tuntia, kunnes heräsin siihen, että jokin hiipii sängyssäni. Pelästyin aivan tuhottomasti, kun huomasin Liljan tuijottavan minua (suhteellisen vihaisesti) noin kahdenkymmenen sentin päästä. Yritin tarttua kissaan ja siirtää sen lattialle, mutta se kiepsahti selälleen ja kietoutui kissamaiseen tapaan käsivarteeni sekä kynsillään että hampaillaan. Lilja ei yleensä pure kovin lujaa, mutta suuttuessaan jättää kyllä pienet hampaanjäljet ihoon. Tälläkin kertaa kiehuin suuttumuksesta ja ärtymyksestä ja turvauduin suihkupulloon saadakseni nukkua vielä jäljellä olevan tunnin verran.
Seuraavan kerran heräsin noin viidentoista minuutin kuluttua siihen, että Lilja leikkii sängyssäni hiirellä. Liljalla on hassu tapa viskoa hiirtä ilmaan ja syöksyä sitten sen perään kuin paraskin saalistaja. Tällä kertaa neiti heitti hiiren suoraan vatsani päälle ja loikkasi sitten siihen koko painollaan. Tunsin jo ärtymyksen kasvavan jälleen mutta en ehtinyt enää olla vihainen, koska rakennusmiehet aloittivat saman tien poraamisen uudelleen. Päätin siis viimeinkin nousta ylös.
Kuvaavaa ehkä on se, että heti kun nousin istumaan Lilja tuli puskemaan kättäni ja kierähti suloisesti selälleen syliini kehräten kovaan ääneen. Miten voisin olla vihainen tuolle ihanalle olennolle, joka rakastaa minua niin paljon, että haluaa viettää jokaisen valveillaolohetkensä minun kanssani? Sitä paitsi Liljan katse sulattaa kyllä vihaisimmankin sydämen hetkessä.
Laitan vielä videon, jonka moni on varmasti nähnyt mutta joka siitä huolimatta jaksaa aina naurattaa yhtä paljon. Hassua, että videolle on helppo nauraa, mutta kyseisessä tilanteessa ei naurata kyllä yhtään!
Kävinpä minäkin sitten ottamassa sen sikainfluenssarokotteen tänään. Tampereen YTHS:llä oma ikäryhmäni ( -88-syntyneet) saavat rokotteita tällä viikolla. (KLIK aikataulu) Rokotetaan siellä muitakin ikäryhmiä, eli tällä viikolla kaikki halukkaat siellä yliopistolla (s. 1992-1987) saavat rokotteen ilmaiseksi.
Minä kyllä kannatan rokotteen ottamista, koska vaikka se sikainfluenssa ei nyt niin kamala tauti olisikaan, silti on mukavampi olla terveenä. Myöskin toista aaltoa vastaan on hyvä olla edes jonkinlainen suoja, vaikka virus olisikin vähän muuntunut. Rokotteeseen ei selvästikään kuole ja se on ilmainen ja helppo tapa pitää itsensä terveenä. Mistään tieteellisistä perusteluista en sen tarkemmin tiedä (enkä edes halua tietää, älkää tulko kertomaan) mutta en jaksa uskoa, että koko väestölle annettaisiin sellaista rokotetta, josta voisi aiheutua jonkinlainen hengenvaara. Mitä useampi ihminen ottaa sen rokotteen, sitä harvempi voi tautiin sairastua.
Tietenkin siitä on oikeus kieltäytyä aivan yhtä lailla kuin se on oikeus halutessaan ottaakin. Olli ei ilmeisesti aio ottaa rokotetta, ellei ole tähän mennessä muuttanut mieltään. Minun ei tarvitse pitää hänen päätöksestään mutta en kai voi muuta kuin hyväksyä sen, koska hänellä on siihen oikeus. Toivottavasti en sitten keväällä joudu olemaan huolissani koko ajan. Vaikuttaa siltä, että suurin osa miehistä ajattelee: "No ei se mulle kumminkaan tuu." Minua pelottaa enemmän se toinen aalto kuin tämä ensimmäinen. Jokainen rokottamaton ihminen saattaa tietämättään tartuttaa taudin eteenpäin.
Niin, ne sivuvaikutukset. Vasen käsivarsi on tällä hetkellä todella kipeä, mutta muita oireita ei ole ilmaantunut. Kuumetta saattaa tietenkin tulla, ja olen varautunut siihen. Rokotteen laittamisesta on nyt seitsemän tuntia. Minusta tämä tuntuu aika pieneltä uhraukselta verrattuna varsinaisen sikainfluenssan kärsimiseen. Vaikka tauti olisikin luultua lievempi, siihen kannattaa minun mielestäni suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella. Miksi en käyttäisi tarjottua suojakeinoa?
Kävimme Ollin kanssa eilen Leevin haudalla. Tästä meiltä on sinne todella lyhyt matka, mutta jostain syystä en vain saa koskaan lähdettyä sinne yksin. Ostin Leeville uuden lyhdyn joululahjaksi ja tarkoitus olisi hankkia vielä se nimikylttikin tässä lähiaikoina. Uuteen lyhtyyn ei sitten mahtunutkaan sellainen isompi kynttilä, joten nyt Leevi on pieneläinhautausmaan porvari kahdella lyhdyllään.
Viime läyntikerrasta ei taida olla vielä kuukauttakaan, mutta silti tässä ajassa Leevi oli saanut viereensä neljä uutta hautausmaan asukasta. En voinut olla miettimättä, olivatko nekin pitkän elämän eläneitä lemmikkejä. Tuntuu, että kaikki muut haudatut lemmikit ovat olleet vähintään 10-vuotiaita. Leevin kohtalo oli aivan epäreilu. En voi sille mitään, että tunnen väkisinkin katkeruutta katsellessani kaikkia niitä hautakiviä. Tiedän kyllä, ettei suurinkaan määrä rakkautta kuitenkaan olisi auttanut. Oli Leevin aika lähteä.
Viikonloppu sujui muuten ihan hyvissä tunnelmissa, mutta en pysty ymmärtämään, miksi ne pahimmat paniikkikohtaukset tulevat aina niinä iltoina, kun Olli on täällä ja kaikki on turvallista. Sainpa kokeilla uusia pillereitäni ja todeta, ettei ainakaan puolikkaalla tabletilla saa itseltään tajua kankaalle. Joskus tuntuu, etten enää jaksaisi tätä, mutta ei minulla taida olla vaihtoehtojakaan. Ainoa vaihtoehtoni on oppia elämään tämän kanssa. On vain kamalan raskasta pelätä koko ajan aivan turhaan.
Täällä Vaahterakuja viidessä on ilmeisesti viime yön aikana murtauduttu kellarin häkkivarastoihin. Ulko-ovessa oli lappu, jossa kehotettiin käymään tarkastamassa omat varastot. Poliisille ei lapun mukaan ole vielä ilmoitettu, miksiköhän? No, meidän varastomme oli tiiviisti lukossa mutta viereisen varaston lukko oli ruuvattu irti ja tavarat levitelty pitkin käytäviä. Samoin oli tehty muutamalle muulle varastolle. Ei siellä meidän varastossa olisi mitään arvokasta ollutkaan, mutta oli sitäkin selvästi yritetty avata. Aika törkeää toimintaa ottaen huomioon, että tuonne varastoon pääsee vain ja ainoastaan tämän talon avaimella ja silloinkin täytyy kulkea vähintään kahden lukollisen oven kautta, jos tullaan ulkoa.
Laitan tähän loppuun vielä kevennykseksi pari kuvaa, jotka otin tässä eräänä päivänä ollessani lenkillä. Oikeastaan tämä Peltolammi on kaunis paikka, ja voin sanoa sen aivan hyvällä mielellä, vaikka täällä tuollaisia ikäviä asioita tapahtuukin. Järven ympäri menee kiva lenkkipolku, joka ilmeisesti muuntautuu talven ajaksi laduksi. Tällainen näkymä oli järven toiselta puolelta viime viikolla.
Näköjään kännykän kameralla saa ihan hyviä kuvia ainakin ulkona.
Huomenna on ilmeisesti rokotuspäivä. Pelottaa, mutta mikäpä minua nyt ei pelottaisi.
Jaaha, puoli tuntia Muodin huipulle -finaalin alkuun. Onkohan se kaksiosainen jakso niin kuin ulkomaisissa versioissa? Luulisin ainakin. Ehdin tässä kuitenkin vielä sanoa sanottavani kilpailijoista ennen kuin täytyy siirtyä television ääreen. Olen seurannut kaikkia ulkomaisia tuotantokausia, joten pitäähän tätä kotimaistakin nyt katsoa, vaikka taso ei ole mielestäni ollenkaan yhtä hyvä. Samoin suomalaisen version casting on käsittämätön - juontaja on jäykkä kuin heinäseiväs, Jarkko Selinin kommentit ärsyttävän lipeviä ja ylipositiivisia, ja mitä hittoa ohjelmassa tekee Janne Kataja? Saataisiinpa meidänkin versioomme Heidi Klum ja Tim Gunn!
Finaalissa on mielestäni ihan hyvä kolmikko, mutta yhden kyllä vaihtaisin. Ottaisin Minnan pois ja laittaisin tilalle Jarnon. Minusta Jarno oli hirmu hauska lisä ohjelmaan ja teknisesti yksi taitavimmista suunnittelijoista koko porukassa. Jarnon asut olivat aina viimeisteltyjä ja tyylikkäitä. En oikein meinannut aluksi edes käsittää, että Jarno pudotettiin, koska mielestäni hän olisi ehdottomasti ansainnut paikan finaalissa.
Siellä nyt ovat kuitenkin sitten Maria, Katri ja Mert. Mariasta voin kyllä sanoa sen verran, että hänen asunsa ovat kyllä olleet innovatiivisia ja ihan kauniitakin. Marialla on myös ehkä jonkin verran kokemuksen tuomaa etua puolellaan. Maikkarin haastattelussa Mariaa toteaa haluavansa herättää asuillaan keskustelua, mikä on varmasti onnistunutkin, koska vaatteet ovat jakaneet mielipiteitä aika rankasti.
Katri on ollut tasaisen tappava koko sarjan ajan ja voittanut eniten haastetehtäviä. Olen kyllä itse ollut välillä sitä mieltä, että Katria on ehkä suosittu vähän liikaakin, koska jotkut asut ovat olleet ainakin minun makuuni vähän liian kummallisia ja muodottomia. Toisaalta Katri on saanut myös laadukasta jälkeä aikaan lyhyessä ajassa. En pysty millään unohtamaan sitä kumiankkahattua, johon oli liimattu ties mitä krääsää. Olihan se aika kamala, mutta edes Antti Asplund ei keksinyt tehdä sellaista!
Mert on sitten se kilpailun yllättäjä. En ole oikein lämmennyt Mertin graafisille linjoille, mutta toisaalta kaveri on kyllä kehittynyt huomasti ja osoittanut taitonsa vaikeissakin tehtävissä. Mert vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, jolla on tunnistettava oma tyyli ja vahva näkemys asioista. Jotenkin rinnastan Mertin vähän jenkkiversion neljännen kauden voittajaan Christian Sirianoon, vaikka taidoiltaan Mert jää kyllä pahasti jälkeen.
Mustana hevosena Mertillä on tietenkin mahdollisuus voittoon, mutta jollain tavalla vaaka kallistuu minunkin mielestäni Katrin suuntaan. Katri on pärjännyt koko kilpailun ajan niin vahvasti, että ainakin odotukset malliston osalta ovat korkealla. Marian voittoon en jotenkin jaksa uskoa, mutta tietenkin nyt kun sanon näin, joudun puolustelemaan itseäni sitten finaalin jälkeen. Voihan olla, että Marian mallisto onkin aivan upea.
Niin ja joku nyt tietenkin saattaa ihmetellä, että miten joku jaksaa tällaista paskaa seurata. Ei kiinnosta.
Ps. En ehtinyt linkittää kuvia, koska Olli tulikin yhtäkkiä kotiin! Huomenna sen piti tulla vasta. Hassua.
